|
TIETEELLISEN TIEDON TIEDOTTAJANA 35 VUOTTA Matti
Lehtihalmes, Oulu Liikkeelle Kehitys ei ala tyhjästä, vaan aina täytyy olla pioneereja, jotka ovat tehneet perustyötä, jonka perustalle voi rakentaa jotain pysyvää. Suomen logopedis-foniatrinen yhdistys alan ainoana kotimaisena tieteellisenä yhdistyksenä täyttää tänä vuonna 35 vuotta. Puheeseen kohdistuvalla monialaisella tutkimuksella on kuitenkin Suomessa jo paljon pitempi historia. Ensimmäiset suomenkielistä puhetta koskevat kirjoitukset ilmestyivät 1800-luvun puolivälissä, jolloin Matthias Akiander julkaisi vuonna 1846 artikkelin suomen äänteistä, ja Daniel Europaeus kuvasi vuonna 1857 ensimmäisenä suomen äänteiden artikulaatioasentoja julkaisussaan Suomalaisten puustawein äännöskuwat ylös-ajatellunna D.E.D. Europaeus (Aulanko 1993). Puheentutkimus on monitieteistä, joten sitä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta. Fonetiikan alalla ensimmäinen opetusvirka perustettiin Helsingin yliopistoon jo vuonna 1891, jolloin Hugo Pipping nimitettiin fonetiikan dosentiksi (ks. Aulanko 1991; Sovijärvi 1973). Fonetiikan ylimääräinen professuuri perustettiin samoin Helsingin yliopistoon vuonna 1921, jolloin Frans Äimä toimi tuon oppituolin ensimmäisenä haltijana. Häntä seurasi professori Antti Sovijärvi, joka nimitettiin virkaansa vuonna 1940. Logopedian opetus alkoi hänen johdollaan Helsingin yliopistossa vuonna 1947. Erityispedagogiikan alalla puhehäiriöistä kiinnostui erityisesti Niilo Mäki, jonka 1930-luvulla alkaneen toiminnan tuloksena koululogopedien koulutus käynnistyi Jyväskylän yliopistossa vuonna 1959 (Mäki 1982). Monet laulusta kiinnostuneet lääkärit kiinnostuivat foniatriasta vuosisadan alkupuolella, kuten Rauha Hammar ja Lennart Sjöström. Ensimmäinen foniatrian poliklinikka kuitenkin perustettiin vasta sotien jälkeen vuonna 1948 Turun lääninsairaalaan, tätä seurasi vastaavan klinikan perustaminen Helsinkiin vuonna 1951 (Siirala 1982). Kiinnostus puheen, kielen ja äänen häiriöitä kohtaan oli siis jo varsin monialaista 1950-luvulla. Niinpä joulukuussa 1959 pidettiin HYKS:n korvatautien klinikalla Aatto Sonnisen ja Sirkka Siiralan aloitteesta esitelmätilaisuus, jossa keskusteltiin lapsen normaalista puheenkehityksestä, dysfonia spasticasta, yläleuan kasvusta, suulakihalkioisten leikkausmenetelmistä ja puhehäiriöiden syistä. Tuossa kokouksessa perustettiin myös yhteistyöelin, jonka tarkoituksena oli selvittää puhehäiriöiden yleisyyttä ja hoitokäytäntöä maassamme (Sonninen & Heinonen 1973). Näin tämä joukko alkoi jatkuvasti laajentuen pitää vastaavia esitelmätilaisuuksia eri puolilla Suomea. Esitelmien aiheet ovat vielä nykyäänkin tarkasteltuna kiinnostavia ja ajankohtaisia (aiheet lueteltu yhdistyksen 10-vuotisjuhlajulkaisussa, Sonninen & Heinonen 1973). Lopulta sitten 15.3.1963 pidettiin Suomen logopedis-foniatrisen yhdistyksen perustava kokous, jossa ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin professori Antti Sovijärvi. Kouluttamaan Yhdistys jatkoi kahdesti vuodessa edellä
mainittuja eri
klinikoilla
pidettyjä esitelmätilaisuuksia, joissa
esitelmöitsijät
kertoivat ajankohtaista tietoa vaihtelevista aiheista. Näin
jatkettiin
aina vuoteen 1975, jolloin järjestettiin koulutuspäivät
änkytyksestä. Tästä alkaen
koulutuspäivillä
on aina ollut yhtenäinen teema tai joskus kaksi teemaa (Taulukko).
Kokoontumispaikkakunnaksi on vakiintunut Helsinki vuodesta 1977 alkaen.
Jos otetaan huomioon myös ennen vuotta 1975 pidetyt esitykset, niin koulutuspäivien aiheet keskittyvät suurimmaksi osaksi änkytyksen, äänen, lasten puheen ja kielen häiriöiden sekä huuli-suulakihalkoiden ympärille. Viimeksi mainittu tosin on ollut hyvin vähän esillä vuoden 1976 jälkeen. Lasten puheen ja kielen häiriöt ovat olleet aina vahvasti esillä, mutta siitä on myös ollut suurin kysyntä. Suurimmat yleisömäärät yhdistys on saanut, kun lapsiin liittyviä aiheita on käsitelty. Tällä vuosikymmenellä on myös aiheeseen liittyvä tutkimus lisääntynyt maassamme huomattavasti. Toisaalta merkittävästä tutkimuksesta huolimatta afasia ei ole koskaan ollut päivien pääteemana. Merkittävä muutos koulutuspäivien sisältöön toteutettiin vuonna 1986, jolloin päivät järjestettiin kongressityyppisesti. Aikaisemmin esitelmöitsijät oli kutsuttu päiville, mutta nyt he saivat itse tarjota tutkimuksiaan raportoitavaksi. Päivien esityksistä koottiin edelleenkin sisällöllisesti kiinnostava julkaisu Logopedis-foniatrinen tutkimus Suomessa (Lehtihalmes & Klippi 1986). Näiden päivien jälkeen päätettiin aina liittää kutsutuista esitelmistä muodostettujen koulutuspäivien yhteyteen tieteellinen raporttiosuus, johon alan opiskelijat ja tutkijat voivat tulla esittelemään tutkimuksiaan. Tämän osuuden suosio on tasaisesti kasvanut ja nykyään huomattava osa koulutuspäivien osallistujista pitää sitä päivien kiinnostavimpana antina. Julkaisutoiminta Heti alussa yhdistys lähti liikkeelle vahvasti tieteellisellä profiililla. Toisena toimintavuonna perustetussa julkaisusarjassa ilmestyi viisi teosta vuonna 1964. Kuitenkin vuoden 1966 jälkeen julkaisutoiminnassa oli tauko aina vuoteen 1973, jolloin yhdistyksen 10-vuotisjuhlajulkaisu ilmestyi (Sonninen & Heinonen 1973). Vuodesta 1975 alkaen koulutuspäivien esitelmistä on koottu yhtenäinen julkaisu eräänlaisena yhdistyksen vuosikirjana. Nämä lähes vuosittain ilmestyneet julkaisut muodostavat suomenkielisen logopedisen kirjallisuuden keskeisen sisällön. Ainoastaan vuosina 1994 (esitelmät julkaistiin lehdessä SLFA 1/1994) ja 1997 ei tuo yhdistyksen keltainen tavaramerkki ole ilmestynyt. Yhdistyksen oma lehti, Suomen Logopedis-Foniatrinen Aikakauslehti (SLFA), alkoi ilmestyä vuonna 1982. Aluksi lehti ilmestyi kahdesti vuodessa, mutta vuonna 1993 se muutti nelinumeroiseksi. Lehti on pyrkinyt alusta alkaen toimimaan suomalaisen kommunikaatiohäiriötutkimuksen tiedottajana ja siten tarjonnut julkaisufoorumin myös nuorille tutkijoille. Alan monialaisuus näkyy lehden kirjoittajissa paljon selvemmin kuin yhdistyksen jäsenkunnan ammattijakaumassa. Näin onkin viime aikoina herännyt tarve kehittää lehteä edelleen nimenmuutosta myöten monialaiseksi puhe- ja kommunikaatioalan tieteelliseksi julkaisuksi, joka kiinnostaisi myös niiden tieteenalojen edustajia, jotka eivät ole kokeneet logopedis-foniatrista aihetta selvästi omakseen. Puhe, ääni, kieli ja kommunikaatio kuitenkin ovat merkittävän tutkimuksen kohteena hyvin monen tieteenalan piirissä. Kansainvälisyys Pohjoismainen yhteistyö sekä yhteydet IALP-järjestöön (International Association of Logopedics and Phoniatrics) ovat alusta alkaen olleet selvästi esillä yhdistyksen toiminnassa. Sen edustajat ovat esimerkiksi olleet IALP:n työryhmien ja pohjoismaisen lehden toimituskuntien jäseninä. Seuraava pohjoismainen logopedis-foniatrinen kongressi pidetään Suomessa vuonna 2000. Yhdistys on pitänyt tärkeänä, että jäsenkunta voi edullisesti seurata myös alan ulkomaista julkaisua. Aluksi jäsenmaksuun kuului pohjoismaisten logopedis-foniatristen yhdistysten lehti Nordisk Tidsskrift for Logopedi og Foniatri. Vuonna 1991 tämä lehti muutui englanninkieliseksi nimellä Scandinavian Journal of Logopedics and Phoniatrics. Vuonna 1996 lehti muuttui laajemmin eurooppalaiseksi yhdistymällä brittiläisen Voice lehden kanssa. Nykyään jäsenmaksuun sisältyy siis uuden nimenmuutoksen myötä lehti Logopedics - Phoniatrics - Vocology. Viime vuosina kansainvälinen toiminta on entisestään laajentunut, kun yhdistyksen jäsenet ovat mukana myös eurooppalaisen puheterapiajärjestön (CPLOL) toiminnassa sekä eurooppalaisten yliopistojen muodostamissa Erasmus- ja Sokrates yhteistyöhankkeissa (ks. Korpijaakko-Huuhka 1997; Wigforss ym. 1997). Vaikka yhdistys ei ole näiden järjestöjen varsinainen jäsen, nousevat sekä omissa että näiden organisaatioiden kokouksissa jatkuvasti esiin koti- ja ulkomaiset tiede- ja koulutuspoliittiset kysymykset. Kansainvälisten yhteyksien myötä myös ulkomaiset asiantuntijat ovat usein osallistuneet esitelmöitsijöinä koulutuspäivillemme. Kohti tulevaa Tavallaan näyttää siltä, että yhdistys on palannut juurilleen. Kuusikymmenluvun alussa maassamme oli suuri ja monialainen innostus selvittää puhehäiriöiden syitä ja terapiamuotoja. Tällä hetkellä olemme tekemässä osittain samaa kuin silloin; kartoittamassa kaikkia niitä maassamme vaikuttavia tahoja, jotka tuntevat kiinnostusta puhetta, kieltä, ääntä ja kommunikaatiota kohtaan. Profiilaan nostavan lehtemme tarkoitus on entistä laajemmin koota eri tieteenaloilla oleva keskustelu samoihin kansiin. Yhdistyksen toiminta on suuntautunut yhä vankemmin ja syvemmälle sen alkuperäiseen tarkoitukseen; kehittää sen toimialaan kuuluvaa tutkimusta. Statuksen noususta kertoo myös se, että yhdistys hyväksyttiin Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäseneksi vuonna 1996. Alan koulutus on jäsenistön edustamilla tieteenaloilla saavuttanut kansainvälisestikin verrattuna erittäin korkean tason, ja yhdistyksen jäsenet ovat nykyään itse kehittämässä koulutusta myös kansainvälisten yliopistoverkostojen tasolla. Yhdistys katsoo siis luottavaisena tulevaisuuteen, sillä tilanne on nykyään täysin toinen kuin silloin, kun Kaarlo Marjanen (1938) julkaisi artikkelin, jossa hän vahvasti vetosi päättäjiin puhehäiriöisten lasten kuntoutuksen parantamiseksi ja päätti artikkelinsa sanoen: "Ei ole järkisyytä, minkä vuoksi Suomen pitäisi jatkuvasti pysytellä takapajulla logopedisessa tutkimuksessa ja käytännössä" (s. 414). Enää meidän ei todellakaan tarvitse hävetä osaamistamme ja koulutustamme. Lähteet AULANKO, R. 1991. The first 100 years of acoustic vowel studies at the University of Helsinki. Julkaisussa: Aulanko R. & Leiwo M. (toim.). Studies in Logopedics and Phonetics 2 s. 9-32. Helsingin yliopiston fonetiikan laitoksen julkaisuja, sarja B: fonetiikka, logopedia ja puheoppi 3. AULANKO, R. 1993. Articulatory description of Finnish sounds by D.E.D. Europaeus (1857). Julkaisussa: Iivonen A. & Lehtihalmes M. (toim.). Studies in Logopedics and Phonetics 4, s. 13-27. Helsingin yliopiston fonetiikan laitoksen julkaisuja, sarja B: fonetiikka, logopedia ja puheoppi 5. KORPIJAAKKO-HUUHKA A-M. 1997. Puheterapeutin eurooppalainen ammattikuva suomalaisin silmin. Puheterapeutti n:o 4, 13-17. LEHTIHALMES, M. & KLIPPI, A. (toim). 1986. Logopedis-foniatrinen tutkimus Suomessa. Helsinki: Suomen logopedis-foniatrinen yhdistys ry:n julkaisuja 19. MARJANEN, K. 1938. Unohdetut puhevikaisemme ja heihin kohdistuva tutkimus. Suomalainen Suomi n:o 8, 407-414. MÄKI, O. 1982. Koululogopedisen työn alkuvaiheita Suomessa. Suomen Logopedis-Foniatrinen Aikakauslehti n:o 2, 53-57. SIIRALA, S. 1982. Foniatrian kehitys Suomessa. Suomen Logopedis-Foniatrinen Aikakauslehti n:o 1, 8-12. SONNINEN, A. & HEINONEN, N. 1973. Alkusanat. Kirjassa: Sonninen A. & Heinonen N. (toim). Kielen ja puheen kehitys ja sen viivästyminen. s. 1-2. Helsinki: Suomen logopedis-foniatrinen yhdistys ry:n julkaisuja 7. SOVIJÄRVI, A. 1973. Fonetiikan ja logopedian kehityksestä Suomessa. Julkaisussa: Sonninen A. & Heinonen N. (toim.). Kielen ja puheen kehitys ja sen viivästyminen s. 3-7. Helsinki: Suomen logopedis-foniatrisen yhdistyksen julkaisuja 7. WIGFORSS, E., BECK, J., CAMILLIERI, B., CHANTRAIN, H., LETERME, M., KLIPPI, A., LEHTIHALMES, M., SCHNEIDER, P. & VIEREGGE, W. 1997. Speech and language therapy. Kirjassa: Bloothooft G., Van Dommelen W., Espain C., Green P., Hazan V., Huckvale M. & Wigforss E. (toim). The landscape of future education in speech communication sciences. s. 73-93. Utrecht: OTS Publications. Kirjoittajien yhteystiedot
|